Onko kokonaiskestävä metsien käyttö haihattelua? Kyllä ja ei. Kyllä, koska kokonaiskestävän metsien käytön määrittely ja siten myös mittaaminen on mahdotonta. Ei, koska kokonaiskestävyys on ideaali, jota kohti kannattaa pyrkiä, vaikka perille ei koskaan päästäkään.
Keskustelu metsien käytön kestävyydestä käy kuumana, ja joidenkin keskustelijoiden mielestä metsien käyttö on Suomessa maailman kestävintä ja toisten mielestä taas ei likimainkaan kestävää. Ongelmana on, että kaikki ovat oikeassa – kun kestävyyttä tarkastellaan kunkin keskustelijan valitsemien mittarien näkökulmasta. Kestävyyden arvioinnissa jo tarkasteltavien mittarien valinta on arvovalinta. Koska kriteerit ovat tyypillisesti keskenään ristiriitaisia, kestävyyden arviointi vaatii niiden keskinäistä arvottamista, joka sekin on arvovalinta.
Arvot ovat yksilöllisiä. Siitä seuraa, että ei ole koskaan mahdollista todistaa, että metsien käyttö on kestävää. Käytetään metsiä miten tahansa, on aina mahdollista löytää jokin mittari, jonka suhteen käyttö ei ole kestävää. Puuntuotannon näkökulmasta Suomen metsien käyttöä pidetään yleisesti kestävänä. Jos kestävyyttä mitataan metsien pinta-alalla, siitäkin voidaan perustellusti olla eri mieltä: rakentamisen ja pellonraivauksen myötä metsien pinta-ala Suomessakin vähenee hitaasti mutta varmasti. Jos tarkastellaan eri ikäluokkien pinta-aloja, yhden luokan pinta-alan kasvattaminen tarkoittaa väistämättä jonkin toisen luokan pinta-alan vähenemistä.
Ekologinen kestävyys on monimutkaisempi asia, ja ristiriitoja riittää. Jos hirvikanta kasvaa, myös susikanta voi kasvaa, mutta samalla lehtipuiden uusiutuminen heikkenee ja metsät yksipuolistuvat. Jos kuollutta puuta metsissä lisätään, myös niillä elävät hyönteiset ja sienet lisääntyvät, ja voivat aiheuttaa taloudellista haittaa. Se, onko tämä kehitys kestävää vai ei, riippuu keskustelijan näkökulmasta. Sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden mittareiden määrittely on vielä tätäkin hankalampaa.
Koska objektiivista kestävyyden mittaristoa ei ole mahdollista löytää, miksi halusimme käynnistää hankkeen, jossa kehitetään kestävyyden mittaristoa?
Vaikka emme koskaan pysty aukottomasti todentamaan, että metsien käyttö on kestävää, voimme kuitenkin etsiä mittareita, joilla voidaan kuvata metsien kehitystä. On tarpeen kuvata sekä niitä seikkoja, jotka kehittyvät ehkä useankin kestävyyden elementin kannalta suotuisaan suuntaan (lehtipuuston tilavuuden lisäys), niitä, joissa on parannettavaa (lahopuuta käyttävien lajien esiintyminen), tai joissa kehitys on huonoon suuntaan (hömötiaisen kanta). Mittareiden avulla voidaan havainnollistaa metsien käytön muutosta, ja erityisesti muutoksen suuntaa.
Olennaisempaa kuin kiistely siitä, onko metsien käyttö kokonaiskestävää vai ei, onkin kysymys siitä, minkä mittarien suhteen olemme menossa parempaan ja minkä suhteen huonompaan suuntaan. Sillä voidaan kohdistaa huomiota muutostarpeisiin metsien käytössä ja suojelussa. On silti hyvä muistaa, että vaikka yksittäisten mittarien muutokset ovat kokonaiskestävyyttä helpommin arvioitavissa, usean mittarin tilanteessa muutoksen suunnankin arvioiminen edellyttää arvovalintoja.
Millä askelilla kohti kestävyysmuutosta?
Kohti yhteisymmärrystä metsien käytön kestävyysmuutoksista -hankkeemme tavoittelee mittaristoa, joka kuvaa aikaisempaa monipuolisemmin metsien kehitystä. On tarpeen kehittää sellainen mittaristo, jonka yhä useampi kokee mittaavan itselleen tärkeitä metsien kehityksen osa-alueita. Jotta mittaristo olisi käyttökelpoinen, kaikkien mittarien tulee olla myös objektiivisesti mitattavissa, vaikka kestävyys itsessään ei olekaan. Mitattavuus tarkoittaa, että on mahdollista hankkia luotettavaa tietoa koko valtakunnasta ilman valtavia rahallisia panostuksia. Esimerkiksi kaikkien lajien määrä ei ole nykyresurssein mitattavissa, mutta puulajien tai pesivien lintujen määrä on. Metsien käytön kestävyyden arvioinnissa hyödyllisten mittarien pitää myös reagoida metsien käyttöön. Mittarit, joiden suhteesta metsien käyttöön ei ole olemassa tai kohtuullisella vaivalla saatavissa tietoa, ovat seurannassa kelvottomia. Siksi esimerkiksi hömötiaisten kannan kehitys ei ole kelvollinen mittari, ellemme tiedä missä määrin kannan muutos riippuu metsien käytön muutoksista. Lisäksi mittarin kehitystä täytyy voida ennustaa suhteessa metsien käytön ohjaamiseen.
Tule mukaan kehittämään mittareita kanssamme! Tuloksena on uutta tietoa siitä, mitä suomalaiset metsiltään haluavat, keinoista, joilla siihen voidaan päästä ja ymmärrystä siitä, mitä on kestävyyden saralla saavutettu ja mihin asioihin tulee jatkossa kiinnittää enemmän huomiota.
Tämän blogin ovat kirjoittaneet tutkimusprofessori Annika Kangas Luonnonvarakeskuksesta ja yliopistonlehtori Panu Halme Jyväskylän yliopistosta. Kohti yhteisymmärrystä metsien käytön kestävyysmuutoksista 2021-2023 -hanketta rahoittaa Suomen kulttuurirahasto. Tämä blogiteksti on julkaistu myös Luonnonvarakeskuksen blogisivulla.